Puhu Jeesukselle -retriitit

Eri retriittiläisten palautteita

"Retriitti oli ihanan rauhallinen ja kiihkoton. Laulut ja rukoukset olivat hoitavia, virikepuheenvuorot hyviä ja ytimekkäitä. Kaikki oli organisoitu hienosti."

"Koin retriitin turvallisena ja ”jalat maassa” olevana lämpimänä sekä siunaavana kirkastusvuorikokemuksena. Ilahdutti rukouksen paljous, tiimiläisten arkisuus tai tavallisuus (positiivisella tavalla, jokainen kuin yksi meistä) ja nöyryys sekä ilo. Koko tapahtuman ihmeellinen lämpö. Tuntui, että retriitillä Jumala on suuri, Kaikkivaltias, läsnä, armollinen ja rakastava."

"Minulle henkilökohtaisesti tuntui käsittämättömältä se, että joku minulle vieras ihminen oli rukoillut minun puolestani kuukauden ennen retriittiä ja jatkoi rukousta vielä viikonlopun jälkeenkin. Koin tämän erityisen syvästi kiitollisena. Siunausta Sinulle, oma rukoilijani!"

"Olin ensimmäistä kertaa mukana missään retriitissä. Aluksi pettymys oli suuri, kun huomasin, ettei kyse ollutkaan odottamastani hiljaisuuden retriitistä. Mutta, mutta, taisikin olla parasta näin. Sain elää todeksi sen, miten Jeesus itse halusi kohdata minut vuosikymmenten surujeni ja kipeiden asioiden keskellä. On ollut lohdullista muistella sitä minulle varattua aikaa, jolloin asiani olivat esillä."

18.8.2026.